FETO kiittää mahdollisuudesta kommentoida lukioasetusta ja katsoo, että se on monin osin onnistunut.

Erityisen tärkeää on, että lukioasetuksessa oppiaineiden pakollisuus säilyy nykyisenä, koska se varmistaa lukion aseman yleissivistävänä oppilaitoksena. Käyttöön otettava pisteytystyökalu yliopistojen opiskelijavalinnoissa asettaa oppiaineet eri asemaan, ja vähäisille pisteille jätettyjen aineiden tulevaisuus voidaan turvata vain pakollisin opinnoin. Samalla taataan se, että kaikki opiskelijat saavat lukiosta riittävän laaja-alaiset tiedot ja taidot, joita tarvitaan niin jatko-opinnoissa, työelämässä kuin yhä monimutkaisemman yhteiskunnan kansalaisena.

Valinnaisia opintoja on kolmasosa, mikä on FETO:n mielestä sopiva määrä: se tarjoaa mahdollisuuden omiin opintopolkuihin yhteisen sivistyspohjan vaarantumatta.

FETO kannattaa lukioasetuksen kirjattua opintopisteisiin siirtymistä. Nykyisiä kursseja ei kuitenkaan pidä pilkkoa pienemmiksi yhden opintopisteen paloiksi. Kurssien pilkkominen lisäisi sirpaloitumista, josta lukiouudistuksessa pyritään eroon.

Ei pidä myöskään rakentaa sellaisia opintokokonaisuuksia, joissa yhdistellään pieniä paloja eri oppiaineista, koska ylioppilaskokeet ovat vahvasti oppiainepohjaiset. Eri oppiaineita yhdistelevissä opintojaksoissa myös koulukohtaiset erot voisivat kasvaa suuriksi, mikä vaarantaisi opiskelijoiden yhdenvertaisuuden. Samalla heikentyisi opiskelijoiden oikeus sellaiseen opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen, jonka tavoitteiden hallintaa ylioppilaskoe mittaa.

FETO pitää tärkeänä, että riittävä lähiopetuksen määrä säilyy. Nykyisiä kursseja ei pidä jakaa kahdeksi opintopisteeksi esimerkiksi niin, että toinen piste suoritetaan itsenäisenä opiskeluna. Myöskään opetussuunnitelmien laatimista yhden pisteen tarkkuudella FETO ei kannata, koska se lisäisi opintojen silppuisuutta.

Sen sijaan FETO katsoo, että nykyistä isompia kokonaisuuksia voisi rakentaa saman oppiaineen sisällä, esimerkiksi yhdistämällä filosofian pakolliset kurssit yhdeksi neljän pisteen opintojaksoksi.

FETOn mielestä ilmeinen ongelma on se, että ylioppilastutkinnossa reaaliaineita ei pidetä vaativan oppimäärän aineina. Tämä yhdessä muiden reformien kanssa tarpeettomasti nostanee lukiolaisen kynnystä valita reaaliaineiden syventäviä kursseja.

Nyt tehtävien uudistusten seuraukset ovat osin ennustamattomia. FETO ehdottaakin, että lukiota, ylioppilastutkintoa ja yliopistojen opiskelijavalintaa koskevien uudistuksien vaikutuksia seurataan tarkasti, ja tähän työhön asetettaisiin seurantatyöryhmä, jossa on laaja aineenopettajaedustus.

FETO toivoo, että elämänkatsomustieto avattaisiin kaikille opiskelijoille. Tämä parantaisi yhdenvertaisuutta (tällä hetkellä uskontokuntiin kuulumaton saa osallistua evankelisluterilaisen uskonnon opetukseen) ja lisäisi lukion opiskelijoiden valinnanvapautta, kun jokainen voisi valita yksilöllisen opintopolkunsa uskonnon ja elämänkatsomustiedon väliltä.

FETO haluaa kiinnittää huomiota uuden opetussuunnitelman aikatauluun. LOPS 2021 tulee käyttöön vain viisi vuotta edellisen opetussuunnitelmareformin jälkeen, ja uusia opetussuunnitelmia aletaan laatia tilanteessa, jossa edellisiä ei ole edes täysipainoisesti otettu käyttöön.

Tästä seuraa monia ongelmia. Edellisistä opetussuunnitelmista ei ole ehditty kerätä järjestelmällisesti kokemuksia, joiden pohjalta uusia voitaisiin laatia. Nopea uudistustahti lisää opiskelijoiden oppimateriaalikustannuksia, ja uusien opetussuunnitelmien mukaisten oppimateriaalin tekemisessä on kohtuuton kiire. Ylioppilaskirjoitukset joudutaan laatimaan pitkän aikaa kahden eri opetussuunnitelman pohjalta. Tiheästi toteutetut uudistukset heikentävät myös opettajien mahdollisuutta keskittyä opetuksen pedagogisen kehittämiseen, kun aika ja energia menevät paikallisten opetussuunnitelmien kirjoittamiseen.

FETO katsoo, että opetussuunnitelmaa tulisi uudistaa noin joka kymmenes vuosi. Opetuksen sisältöä ja menetelmiä on mahdollista päivittää kaiken aikaa valtakunnallisten opetussuunnitelmien muuttumatta. Niin opiskelijat kuin opettajatkin toivovat lukioihin työrauhaa ja mahdollisuutta keskittyä perustyöhön jatkuvan uudistusrumban sijaan.