Viime aikoina on käyty vilkasta keskustelua siitä, pitäisikö uskontojen opetus ja elämänkatsomustieto yhdistää kaikille yhteiseksi oppiaineeksi. Myös ns. Kulosaaren malli on ollut paljon esillä. Siinä katsomusaineiden opetus on osittain yhdistetty. Samantyyppisiä järjestelyjä kokeillaan parhaillaan monessa koulussa.
Feto katsoo, että niin yhteiseen katsomusaineeseen kuin Kulosaaren malliinkin liittyy vaikeita ongelmia.
Jos käyttöön otettaisiin yhteinen katsomusaine, on vaarana, että elämänkatsomustiedon opetus kärsii eniten. Tähän viittaa esimerkiksi Helsingin Eurooppa-koulun esimerkki. Kun katsomusopetus yhdistettiin, siitä tuli ”uskontotietoa”. Näin on käynyt myös monissa muissa Euroopan maissa, mm. Ruotsissa.
Hyvä katsomusopetus ei kuitenkaan ole ensisijaisesti uskontojen esittelyä, vaan se lähtee opiskelijoiden omasta ilmiö- ja elämismaailmasta. Valtaosa nuorille tärkeistä etiikkaan ja arvoihin liittyvistä kysymyksistä ei liity uskontoon. Ylipäätään uskonnot ovat vain pieni osa katsomusten kirjoa, eikä eettistä kasvatusta ja arvokeskustelua ole syytä lähtökohtaisesti ankkuroida uskontoihin.
Hyvä yhteinen katsomusaine voisi teoriassa syntyä paljolti nykyisen elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmien pohjalta, mutta Feto katsoo, että vallitsevassa poliittisessa ilmastossa se ei ole mahdollista. Tämän osoittaa jo se, ettei elämänkatsomustietoa ole voitu avata kaikille opiskelijoille.
Myös Kulosaaren malli on monin tavoin ongelmallinen. Eri uskontojen ja toisaalta elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmat ovat niin erilaiset, että jos näitä aineita opetetaan osittain yhdessä, osa oppilaista ei saa opetussuunnitelman mukaista opetusta. On ilmeistä, että tässäkin kärsijöitä ovat etupäässä elämänkatsomustiedon lukijat, koska käytännössä yhteisopetus on uskontovetoista.
Järjestely myös vaatii opettajilta liikaa. Samaan aikaan olisi opetettava useiden eri opetussuunnitelmien mukaan. Epäselväksi on jäänyt sekin, miten pystytään kouluttamaan mallin edellyttämiä päteviä opettajia. Oppimateriaalejakaan ei ole. Kulosaaren malli ei myöskään poista sitä ongelmaa, että oppilaan uskontotaustasta tulee koulussa julkinen, koska osa opetuksesta on väistämättä eriytettyä.
Feto tunnustaa monet nykyjärjestelmän ongelmat – pienryhmäisten uskontojen määrä kasvaa, pätevistä opettajista on pulaa, oppimateriaalitilanne voi olla kehno – mutta nyt esillä olleet muutokset tarkoittaisivat käytännössä takapakkia. Ilmeisenä vaarana on paluu 1980-luvulla vallinneeseen tilanteeseen, joka oli jopa ihmisoikeussopimisten vastainen, koska se ei tarjonnut uskonnonopetukselle aitoja vaihtoehtoja. Juuri siksi aikoinaan perustettiin elämänkatsomustieto. Sitä ei ole syytä nyt lakkauttaa, vaan ennemminkin elämänkatsomustiedon asemaa pitäisi vahvistaa.
Lisäksi Feto on huolissaan siitä, että katsomusaineisiin kohdistuva uudistuspaine ei kumpua oppilaiden ja opiskelijoiden tarpeista ja pedagogisista perusteluista, vaan ennen muuta halusta vähentää koulujen toimintamenoja. Se ei ole rakentava lähtökohta katsomusopetuksen kehittämiselle.